Ajankohtaista
14.09.2015

TLT-Group Oy on tehnyt merkittävän sopimuksen Caruna Oy:n kanssa

TLT-Group Oy on solminut merkittävän sopimuksen sähkönjakeluverkon (20/0,4 kV) KVR-rakentamisesta Caruna Oy:n kanssa, koskien Lounais-Suomen ja Satakunnan alueita. Kolmen vuoden sopimuskaudella (2015-2018) TLT-Group Oy tulee rakentamaan yhteensä noin 1000 km uutta sähkönjakeluverkkoa.

Sopimus kattaa 20/0,4 kV:n sähkönjakeluverkon suunnittelun, materiaalia, rakentamisen, käyttöönoton, purkutyöt ja dokumentoinnin. Verkon rakennustoimenpiteiden pääpaino tulee olemaan haja-asutusalueella sijaitsevan keskijänniteverkon toimitusvarmuuden parantamisessa. Haja-asutusalueiden lisäksi pienempi osa toimenpiteistä kohdistuu taajama- ja kaupunkialueilla tapahtuvaan uuden jakeluverkon rakentamiseen sekä nykyisen ilmajohtoverkon saneeraukseen.

Häiriötön sähkönjakelu on yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää, siksi olemme iloisia, että saamme yhdessä Caruna Oy:n kanssa olla tekemässä säävarmaa sähkönjakeluverkkoa, toteaa TLT-Group Oy:n toimitusjohtaja Miika Tuominen. Solmittu sopimus antaa meille mahdollisuuden kehittää ja laajentaa toimintaamme strategiamme mukaisesti, jatkaa toimitusjohtaja Tuominen.

Investoinneilla parannamme nopeasti sähkönjakelun toimitusvarmuutta ja saamme 45 000 asiakasta lisää säävarman verkon piiriin Lounais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Näemme tämän laajan puitesopimuksen mahdollistamat investoinnit sähköverkkoon merkittävänä osana toimitusvarmuuslainsäädännön vaatimusten saavuttamista annetussa aikataulussa. Puitesopimus on tärkeä osa kokonaisuutta, jolla jatkamme yli 150 miljoonan euron vuosittaisia verkkoinvestointejamme kaikilla sähkönjakelualueillamme taataksemme asiakkaillemme luotettavamman sähkön saannin, toimitusjohtaja Ari Koponen Carunasta kertoo.

TLT-Group Oy on nopeasti kasvava valtakunnallinen toimija sähkö- ja tietoliikenneverkkojen kokonaistoimittajana sekä huolto-, kunnossapito- ja viankorjaustehtävissä. TLT-Group –konserni työllistää noin 150 henkilöä ja liikevaihto tulee olemaan vuonna 2015 noin 40 miljoonaa euroa. Lisätietoja www.tltgroup.fi

Caruna Oy on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 650 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Etelä, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla, Lapissa sekä Satakunnassa. Carunassa työskentelee noin 310 henkilöä ja yhtiö työllistää suoraan yhteensä 1800 työntekijää eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain noin 150 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Carunan omistavat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Lisätietoja www.caruna.fi

Lisätietoja:

TLT-Group Oy, toimitusjohtaja Miika Tuominen, miika.tuominen@tlt-c.fi, puh. 050 514 7494

Caruna Oy, toimitusjohtaja Ari Koponen, ari.koponen@caruna.fi, puh. 050 453 1254